Kuka on laulava parisuhdeneuvoja Veikko?

Mikä mies on laulava parisuhdeneuvoja Veikko?

Veikko Lahtinen

Olen naisia paljon arvostava ja rakastava hetero mies. Olen saanut kasvaa uskovaisessa kodissa, josta on minulle jäänyt perinnöksi perusarvot koti, uskonto ja isänmaa. Olen perusluonteeltani yrittäjähenkinen ihminen. Työ on minulle ollut aina hyvin tärkeä ja se, mihin ryhtyy tehdään tosissaan ja niin hyvin kuin mahdollista.

Elämäni jakautuu aika selkeästi kolmeen osioon. Elämäni ensimmäiset 20 vuotta kuvittelin, että nyt minä olen kasvanut aikuiseksi ja työurani eteni sen jälkeen aika hurjaa vauhtia – varaosamyyjäharjoittelijasta rengasmyyjäksi ja siitä automyyjäharjoittelijaksi ja automyyjäksi. Tämä vaihe kesti 3 vuotta, minkä jälkeen minut nimitettiin vaihtoautopäälliköksi.

Autokauppiasurani kesti 25 vuotta, joka oli elämäni käänteentekevä vaihe. Tämä aika otti herkän Veikon syleilyynsä ja opetti mitä kaikkea maailma voi sinulle tarjota jos vain haluat – ja minähän tartuin siihen. Unohdin perusarvot ja sain lähes kaikkea mitä halusin. Tämä ajoi minut tekemään entistä enemmän töitä näyttämään, että kulissit olivat kunnossa, mutta itse olin sisältä erittäin rikkinäinen.  Sitä ei poistanut se, että oman työn ohessa rakensin tai ainakin olin rakennuttamassa kaksi omakotitaloa –  tietysti jo toinen niistä järven rannalle, koska tottakai miehellä silloin talo piti olla järven rannalla.

Autokauppiasurani jälkeen otin pesäpalloseuran toiminnanjohtajan tehtävät Jyväskylän Kirissä. Tätä kesti 5,5 vuotta, jona aikana miesten puolella tapahtui sopupelijupakka, joka oli minulle järkytys. Päätin, että naiset eivät ole tehneet mitään väärää ja he eivät saa tästä kärsiä. Näin ryhdyin toimeen ja perustin 1998 yhdessä 6 muun kaverin kanssa naisten pesäpallon erikoisseuran Jyväskylän Kirittäret, jonka puheenjohtajana toimin tänäkin päivänä. Tässä työssä varmasti näkyy se suunnaton rakkaus naisia kohtaan, koska Kirittäret on ollut 16 kertaa SM-mitaleilla peräkkäin (8 kultaa, 7 hopeaa ja 1 pronssi). Urheilussahan joukkue voittaa eikä puheenjohtaja, mutta minulla on ollut suuri kunnia olla sellaisten naisten joukossa yhtenä pienenä lenkkinä mukana.

Tämä aika on varmasti ollut sellaista, joka on avannut minun sisimpäni arvostamaan naisia entistä enemmän. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin ollut ihannepuoliso, päin vastoin. Löin laimin puolisoitani ja tein kaikki virheet mitä parisuhteessa voi tehdä varsinkin autokauppiasurani aikana. Sitten jossain vaiheessa jokin rupesi sisälläni puhumaan minulle, mihin sinä tällä hirveellä tekemisellä pyrit. Tässä vaiheessa olin rakennuttanut työni ohella vielä kaksi taloa lisää.

Vuonna 2011 minut sitten pysäytettiin äkillisesti. Kova vatsakipu vei terveen miehen keskussairaalaan saamaan apua siihen kovaan kipuun ja sitten selvitystä mikä sen kivun aiheutti.  Eri vaiheiden jälkeen selvisi, että jokin tukos estää, ettei entsyymit pääse kiertämään haiman läpi. Tottakai silloin kellot alkoivat soimaan, että onko kysymyksessä haimasyöpä ja jota jopa hätäisempi nuori lääkärikokelas piti haimasyöpänä ja tämä tarkoitti sitä myös minulle, että tässäkö se terveen miehen elämä oli. Aikaa kului ja tuli leikkauksen aika. Leikkauksen jälkeen, kun olin heräämössä, valkotakkisia oli ympärilläni kolme, joista yksi sitten rupesi puhumaan minulle sanoen: ”Nyt sitten olet Veikko lottovoittaja”. Minä sitten kyyneleet silmissä mitä nyt on sitten tapahtunut, jolloin lääkäri kertoi ”Kun tiesimme missä se tukos on menimme sinne suoraan ja huomasimme, että sappikivi tukkii haiman tiehyeen, otimme sen pois nyt sait 50 vuotta lisää elinaikaa”. Minä vastasin se riittää, olin ajatellut elää 110 vuotiaaksi.

Sillä hetkellä päätin, että kun olen tehnyt 25 vuotta autokauppaa ja 25 vuotta urheilutyötä, haluan tehdä seuraavat 25 vuotta parisuhdetyötä, ettei kaikkien ihmisten tarvitse tehdä samoja virheitä parisuhteessa mitä minä olen tehnyt. Rakkaus on asioista suurin ja sitä kannattaa parisuhteessa hoitaa ja huoltaa. Siinä asiassa haluan olla avuksi sivujeni, luentojeni ja musiikkitapahtumien kautta.